Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2013.

I´m strong becouse i`m a woman!

Kuva
Viikko vierähti taas niin äkkiä, etten edes ehtinyt tajuamaan, että oli jo perjantai kun havahduin kun piti kerho eväät tehdä! Aika vaan kuluu niin äkkiä eikä ehdi pysähtymään ja katsomaan ympärilleen, toimii kuin kone ja sen huomasin tänä aamuna, kun lapset on mammalassa yötä ja T vielä nukkui, aloin heti täyttää tiskikonetta kun olin laittanut kahvin tippumaan ja huomaamattani olin jo vessa reissulla laittanut pyykkikoneen päälle! Uskomatonta miten ihminen alkaa toimimaan kuin kone kun on päättänyt pitää ohjat käsissä loppuun asti, tarvitsisin kipeästi jonkinlaista jooga/meditointi harrastusta. Ihminen ei enää nauti mistää vaan aina täytyy suorittaa elämä läpi mahdollisimman kunnollisesti ja ketä se palvelee, no tietysti muista ihmisiä kun teet heille asioita, mutta entä sinä! Milloin on sinä? Milloin teet sinulle ja perheellesi ja tällä en tarkoita, että teet perheellesi ruuan ja siivoat heidän jälkensä vaan millon pysähdyt ja teet perheellesi itsesi? Tätä miettii varmaan moni ja h…

Odotuksen riemua!

Kuva
Ollaan T:n kanssa käyty viimeksi syömässä viime tammikuussa ja nyt kaikki kolme mukeloa menee mammalaan yöksi lauantaina ja minä ja T päästään syömään. mutta me tehään se omalla tavalla ;)

Me tehdään ravintola kotiin, kokataan yhdessä ja laitetaan oöytä kynttilöitä täyteen ja hyvää viiniä :)
Ja syömisen jälkeen mennään leffaan, mutta omalle sohvalle ;) Saadaan lämmin henkinen ilta ja ihanaa olla kotona kun panostetaan iltaan niin ettei vaan haeta hesemättöä ja lysähdetä sohvalle, ne illat on yleensä sellaisia, että kaikki mukelot sohvalla, hyvä lasten leffa ja hese ruokaa :p

Kokoliha pihvi olisi ihanaa ja tekisi itse vielä maustevoin :)
Minä ja T tykätään eri wokeista, mutta siihen voisi lisätä tulisuutta ja eri mereneläviä ja syödä puikoilla ;)
Mun ja T:nsuuri haave olis syödä kunnon rapuja! Katsotaan mihinkä vaihtoehtoon päädytään :D
Ja sitten viini, toi kumala on hyvää ja valkkari olis noihin "meri" ruokiin oivallista juotavaa ja miksei lihankin kanssa :)
Ja tämä tulee ol…

lapsia, sotkua ja väsy äiti

Kuva
Tänään oli synkkä aamu vesisateineen ja syys tuulineen. Yleensä rakastan tällaisia päiviä, mutta en tänään. Tänään olin niin väsynyt viikonloppuisen univelan takia, joka oli tosinitse aiheutettu. Vein mukeloiset aamulla tarhaan ja eskariin ja kotimatkalla muistin kamalan sotkun jota en ollut jaksanut siivota sunnuntaina. Ajattelin, että sotkut saa odottaa ja lähdinvanhemmilleni aamukahville. Oli mukavaa taas nähdä:)
Mutta väsymys ei vaan laantunut ja yritin saada Essiä nukkumaan aamupäivällä, että olisin itsekin saanut nukkua hiukan ennen Pertun hakemista kotiin, mutta Essi päätti sinnitellä siihen asti kunnes oli vaan tunti aikaa Pertun hakuun, plaah. Istuin sohvalla jäähtynyt kahvikuppi kädessäni ja sain viestin parhaalta ystävältäni K:lta joka pyysi kahville sen jälkeen kun Perttu on haettu ja ajatus toisen luona tuntui väsyttävältä, mutta suostuin, koska K:ssa on se ihana puoli, että hän on MELKEIN aina hyvällä tuulella ja saa muutkin iloiseksi :) Ja toinen syy vierailuun näin väs…

I´m easy like sunday morning

Kuva
Eilen olin sitten pitkän tauon jälkeen heittämässä karaoke keikan ja voin sanoo, että mahtavaa oli!!! :) Laitteista enottanut kuvia, kun ei niissä paljoa oo nähtävää....
Keikan jälkeen lähdin jatkoille yhden tuttuni luokse ystävä porukalla ja syyhän ei ollut alkoholi vaan se, että siellä oli myös karaoke ja oli aivan ihanaa laulaa K:n kanssa yhdessä ja oikeen fiilistellä :)

Tänään on ollut ihana sunnuntai päivä, oon ollut niin väsynyt eilisestä, että oli ihanaa rönöttää koko päivä kotona ja syödä kun oli vielä nanna päiväkin siis mulla :)


Essi rönötti T:n masun päällä :)

Illalla vielä pelattiin afrikan tähteä koko perhe yhdessä, mulla ja T:llä on sovellus josta saa lisäjännitystä afrikan tähteen:) Playkaupasta kannattaa hakea:)

Nyt meen T:n viekkuun syömään viimisen herkku leivän kynttilän valoon! <3

Poikia ja soseilua

Kuva
Olen tosiaan antanut Essillejo perunaa noin viikon, mutta tulin siihen tulokseen, ettei vielä kannata...
Ihan hyvin pärjää vielä maidolla ja tuo maha ei TOSIAANKAAN vielä kestä pottua...

Muutenkin Essi on paljon ilosempi ja rauhallisempikun antaa vaan maitoa :) Essi on nyt jotenkin taas liimautunut muhun, eilen kun menin käymään työpaikalla katsastamassa uudet karaoke laitteet niin Essi oli huutanut 1,5 tuntia T:n kanssa kotona, muuta T ei halunnu sitten soittaa ja häiritä ja mä sanoin, että niissä laitteissa ei menny kun puol tuntia ja sen jälkeen juorusin tuttujen kanssa ja otin yhden siiderin niin meneeolisin hyvin voinut tulla kotiin ja nukuttaa Essin, mutta joo on kyllä hyvä, että Essi tottuu muihinkin kun muhun kun muuten se menee siihen, että mä en pääse mihinkään yksin kun kukaan muu ei hänen kans pärjää. Mutta joo tosiaan tänään pääsee piiiitkästä aikaa vetämään karaoke keikan ja oon niin innoissani!!! Vaikka olen nuori ihminen ei se tarkoita sitä ettenkö oli kaavoihini kangi…

Tyytyväinen

Kuva
Olen nyt taistellut mun painoni kanssa ja laihduttanut ja kuntoillut ja tässä viikkotakaperin päätin etten jaksa kokoaikaa olla vihannesdieetillä.
Olen syönyt ihan normaalisti ja vähän välillä herkutellutki ja tänään aamulla kävin varovaisin mielin vaa`alla ja kappas paino oli 60,2kg!!!
Olin niin onnellinen kun ei tarvii enää miettiä painoa vaan nyt se on se mihin tähtäsinkin ja tosiaan ennätys ajassa, Essi on ensi maanantaina 3kk!!
Ihan uskomatonta, että oon saanut itteni pidettyä kasassa etten ole päästäny itseäni lihoomaan tai yleensäkään en ole antanut asian olla vaan heti aloitin synnytyksen jälkeen syömään terveellisesti ja liikkumaan, tosin liikunta on nyt taas jäänyt, ei kiinnosta sitten yhtään :D Mutta kuitenkin HYVÄ MINÄ!! :)

Tämmöisellä kropalla mennään ja olen kyllä tosi tyytyväinen! Lantio palaa omiin uomiinsa sitten pikkuhiljaa :)

Essin kanssa ollaan aloitettu peruna maistelut(lusikallinen päivässä) ja hyvin on mennyt, aika palleroiseksi on kasvanut <3










En sitten leikk…

sain vauvani takaisin!

Kuva
Tosiaan Essi oli toissapäivänä mammalassa yökokeilussa, kun mamma halusi hieman opetella Essin päivärytmiä ja kun Pepin vauva-ajasta on kohta 4 vuotta niin unohtuuhan se vauvan kanssa touhuilu :)

Ihanasti heillä oli mennyt, kun aluksi Essi hieman vierasti mammaa, mutta illalla oltiin jo naureskeltu ja leikitty :)

Mun ihanaínen <3


Tänään mentiin pitkästä aikaa seurakunnan perhekerhoon ja pyysin parasta ystävääni K:ta mukaan Jonnen kanssa ja niin mentiin me tytöt ja Jonne kerhoon :) Oli tosi kivaa pitkästä aikaa, mut aika kului liian nopeaan. Ensi perjantaina mennään sitten isolla porukalla kun eskarissa ja päiväkodissa suunnittelupäivä niin ovat kiinni.
Peppi odottelee jo innoissaan kerhoon lähtöä :)
Peppi päätti hiukan esiintyä kaikkien edessä :D
Tässä on K. Varmaan raivostuu mulle kun laitoin tänne tämmöisen tilanne kuva :D Ollaan tunnettu nyt kolme vuotta ja K on tullut todella tärkeäks ihmiseksi mulle<3 Ollaan niin samalla aaltopituudella ja samat intressit kummallakin, mutta…

Rento päivä

Kuva
Tänään kun hain lapset eskarista ja päiväkodista oli ihanan rentoa kun pertun kanssa tehtiin kaikenlaisia juttuja yhdessä pitkästä aikaa kun Essi nukkui ja Peppi myös teki omia juttujaan lastenhuoneessa.

On ihanaa huomata kuinka Perttu on kasvanut ja viisastunut ja kokoajan hän osaa uusia juttuja. Tulee sellainen olo, että en oo kokonaan voinut epäonnistua äitinä <3

Käytiin pitkästä aikaa mummilassa katsomassa vanhempiani :) En ole ehtinyt yksinkertaisesti käymään vanhempiani katsomassa kun lapsia on nyt kolme, kaikkien harrastukset ovat lisääntyneet ja lisäksi isälläni on keuhkosyöpä jonka seurauksena hän on niin huonossa kunnossa ettei juurikaan jaksa olla ylhäällä enkä sen takia halua häiritä niin usein... Mutta oli ihanaa kun "vanhukset" näkivät pienintä lapsenlapseaan <3
Oli pakko ottaa kuva söpöläisestä kun oltiin lähdössä <3






 Osallistuin kauan sitten Facebookissa Dream Hairin kisaan josta olisi voittanut hiustenpidennykset. Pari päivää sitten tuli sähköposti,…

Lapsia, lapsia, lapsia

Kuva
Tämä päivä oli pyhitetty lapsille, omille ja toisten lapsille.
Aamulla sain kunnon siivous vimman ja siivosin aina kun Essi nukkui.

Pertun kaveri tuliheti eskarin jälkeen meille ja leikki alokoi heti pikku leegoilla :)
Kun tuli tylsää piti äitin keksiä leikki ja mikäs sen hauskempaa kuin leikkiä star wars hahmoa, keijuprinsessaa ja vasara hemmoa :D Pertun kamulle ei ollut muuta kuin viittaa niin tein hänelle kummituskartongista naamarin :)
Keijuprinsessalle tuli nälkä :D

Pahuuden voimat tulee iik!!

Ja sitten ihmeteltiin lastenhuoneessa lisää asusteita
Muutama pyssy löytyi :)


Lopuksi leikittiin vielä muovailuvahoilla ja sitten siivottiinki jo leikit ja painuttiin pihalle odottamaan, että Pertun kamua tultaisiin hakemaan :)


Sitten tultiin kotiin ja aloin tekemään makkarasoppaa ja Peppi hauskuutti Essiä sillä aikaa :)
Peppi alkoi maalaamaan niin sitten olikin äidin vuoro pitää seuraa :)
Ja hauskaa oli :D
Välillä maistui nyrkki :)
Huomenna on sitten suuri päivä jolloin Essi menee mammalaa…