Yhtä juhlaa!

Lauantai oli tapahtumaa pullollaan, aamulla T lähti Pertun kanssa fudis treeneihin ja me tytöt jäätiin laittamaan itseämme kuntoon kun lähdettiin sitten Myllyyn katsomaan kun T:n siskon tyttö esiintyi siellä jumåan merkeissä.
Esitys oli kiva ja nähtiin myös Kids sing formaatista tutun pojan joka siellä sitten lauloi ja sulatti tyttöjen sydämmen :)
Myllystä tultiin kotiin ja pakattiin tavarat ja lähdettiin appiukon eläkkeelle jäämistä juhlimaan :)
Ensin juotiin kshvit ja syötiin kaunista junakakkua ja sitten oli vuoro tilata pizzat ja juomatarjoilua myös löytyi :)
Illalla kun lapset jo nukkui T vei minut laulamaan karaokea ja sieltä lähdettiin yhtäväni K:n kanssa jatkoille ja laitoin pääni tyynyyn kuudelta aamulla!!!
En muista koska viimeksi olisin mennyt aamulla nukkumaan :D Hauskaa oli ja tänään olen käyttänyt hyväksi Essin päiväunia eli olen käpertynyt Essin viereen aina silloin tällöin ;)
Pizzaa, suklaata ja kaikkea siltä väliltä on tullut tänään syötyä :D
Huomenna Peppi sitten aloittaa taas päiväkodin :) Ei meinannut pysyä housuissaan kun kuuli, että HUOMENNA alkaa päiväkoti :)

T leikkii Essin kanssa aamulla :) <3

Eilisen perjantaisen sohvalla nukkumisen jäjiltä on olkkari aika sekaisin :D

Essillä vielä yökkärit päällä :)


Perttu tekee star wars aluksia :D

Odotellaan, että tytöt tulee lavalle Myllyssä :) Huom. Pepillä ei ollut kaikkein kuvauksellisin hetki :D

Tytöt esiintyy :)

Junakakku

Ohi on työ vuodet!

Oli kyllä niin hyvää kakkua, tietysti suklaata ja vähän lidää suklaata oli sisällä :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

kahvan kanssa venyy ja paukkuu!

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa

Mitä vaatehuoneesta löytyy