NOT + päivä Turussa

Juu ei onnistunut tuo Lilyyn siirtyminen onnistunut sitte alkuunkaan! Tappelin kuvien latauksen kans 2 TUNTIA!!! sitten luovutin ja päätin, että ennen kuin oon saanut apua uuden blogin tekemiseen kirjottelen tänne :)

Tämän kertainen postaus on Turusta ja parista uudesta ja ihanasta paikasta mistä saatiin nauttia Pertun kanssa :)

Päivän asussa lähdettiin eli farkkutakki ja raita mekko ja tietty TENNARIT :D

Lähdettiin Pertun kanssa ihan vaan kahdestaan, Pertusta saa parhaiten nauttia kun ollaan ihan vaan kahdestaan ja jutellaan kaikenlaista ja tutkitaan yhdessä maailmaa :)


Liikkeelle lähdettiin  Forum marinumin pihasta jossa on nähtävyyksinä mm. suomenjoutsen ja ensimmäinen ruotsin laiva Borea joka toimii hotelli- ja ravintola laivana maissa. Lisäksi tämä niin siisti ankkuri :)

Me lähdettiin Jokke jokijunan matkaan ja kaikenlaista hienoo nähtiin matkalla kaikenlaista.

Turunlinna kierrettiin johon muuten mennään retkelle koko perhe kesällä :)

 
Suomenjoutsenen edessä nähtiin iso päivänkakkara :D

Perttu oli aivan innoissaan kun näki laivoja ja jokirantaa mihin ei olla oikeastaan ikinä menty, mutta lupasin mennä pertun kanssa ainakin väinö Aaltosen museoon ja joenrantaan piknikille :)

Jokirannan ankat :)

Käytiin hakemassa Pertulle heseltä rankalaiset ja mä söin subin leivän :)

Ruuan jälkeen aateltiin, että käydään torilla vielä ennen kun bussi lähtee ja mentiin  vanhojen talojen välistä ja nähtiin ihana, vanha, puinen paritalo jonka toinen ovi oli auki

Aivan ihana kauppa jossa kaikki käsityönä tehtyä ja suomalaisia vaatteita ja tekstiilejä ym. :)

Kui desingin verkkosivut löytyy TÄSTÄ :)

Siis kertakaikkiaan NIIN ihanan näköstä!! Tytöille täytyy saada noi pupu mekot tai leggarit :)
Esillepano oli selkeä ja kivan järjestelmällinen, vaikka oliki tosi kodinomainen :)

Noihin pupuihin rakastuin ja tommonen saattaa olla Essin lahjapaketissa :D

Käsitöitä oli magneeteista tiskirätteihin ja pyyhkeisiin :) Suosittelen :) Myyjäkin mukava, "tänne saa tulla ihan vaan katselemaan, ei tarvii aina ostaa" :)

No nitään ei ostetu tälläkertaa, mutta huomenna mennään kesävaate ostoksille niin siellä piipahdetaan ;)

Sitten käytiin vielä pikasesti torilla ostettiin mansikoita ja ostin tomaatti- ja suippopaprikan taimet :)
Laitoin taimet ihanaa neuvostoliiton aikaiseen peltipurkkiin jonka tarkoitrus perää olen omaan käyttöön miettimyt kauan :)

Illalla syötiin vielä koko perhe + kummipoika ruoka ulkona :)

Ihana päivä ei voi muuta sanoa <3

<3: Sari



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

kahvan kanssa venyy ja paukkuu!

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa

Mitä vaatehuoneesta löytyy