Mitä tapahtuu kun aikaa kuluu yhdeksän kuukautta?


No ei ainakaan vauvoja!

Yhdeksän kuukautta on kulunut siitä, kun viimeksi kirjoitin blogiini, sen piti olla viimeinen henkäys, koska olin niin saamaton tämän blogin kanssa ja olin turhautunut kun tämä blogi ei tuottanut haluttua tulosta eikä lukija määrää. En ollut tarpeeksi fokusoitunut mitä haluan kirjoittaa ja kopioin paljolti sitä mitä muut kirjoittivat eli tavaroista, kodista ja vaatteista.

Miksi haluan jatkaa kirjoittamista?

Koska nyt tiedän mistä ja mistä haluan kirjoittaa.

Istun samassa paikassa missä aina kirjoitan.
       Istun keittiön pöydänääressä josta näen ulos metsään ja etupihalle.
Tässä on hyvä olla ja kirjoittaa kuinka olen kasvanut.


Ennen Marraskuuta kaikki näytti niin epätoivoiselta. Epäonnistuin, kaikki asiat unohtui, en halunnut olla töissä enkä kotona. Asiat kasaantui T turhautui kun en saanut edes päiväkotilappuja täytettyä vaikka lupasin.
Lupasin paljon muille ja lupasin joka ilta itselleni, että huomenna taas yritän vähän enemmän ja teen asiat paremmin.
Olin vitsi töissä, ei ollut mitenkään ihmeellistä, että kuljin kädet täyteen kirjoitettuja muistutuksia joita en kaikkia kuitenkaan muistanut. Kukaan ei odottanut muuta kuin heikkoa suoritusta. Olin niin loppu ja vihainen itselleni ja maailmalle illalla. Olin epäonnistunut ihmisenä jälleen yhden päivän. Tämä on ihan totta, kun et muista ketä olet hoitanut työpäivän aikana, oletko vaihtanut vanhukselle paidan aamulla vai onko hänellä vieläkin eilisiltainen t-paita. Kun tulet kotiin hävität puhelimen JOKA KÄÄNTEESSÄ.
Muistat olohuoneessa, että pyykit on koneessa valmiina. Kävelet kolme askelta etkä muista kylpyhuoneen kohdalla enää miksi kävelit sinne. Kun lapsi ulos leikkimään suutut valtavasti, koska tiedät jo ettet vain yksinkertaisesti saa itseäsi ulos, miksi joku voima vain estää menemästä ulos, miksi en vaan voi pukea ja lähteä ulos?!
Lapsi itkee, koska en tule ulos, minä itken, koska en vaan pääse ulos ovesta!! 

Lokakuussa vahvan epäilyn vuoksi tein neurologiset testit ja eri kaavakkeet. 
Oirehdintani lapsesta aikuisuuteen sopivat hyvin paljon ADHD-diagnoosiin.

Joku sanoi, "sulla on selvästi adhd"
-Ei ole, koko ikäni olen ollut erilainen, en kuulu mihinkään, mistä vaan saisin sen jutun mikä muillakin on, miten nuo voi tajuta ton asian. Miten kaikki pystyy ennakoimaan tehtävät ja näkevät ympärilla ne asiat jotka täytyy tehdä??

Marraskuu.
Soitan T:lle :
-Moi, tuolla omakannassa oikeesti nyt lukee diagnooseissa, et ADHD, onks mulla nyt ihan oikeesti se, siis virallisesti eikä kukaan ota sitä pois??!!
-Joo on se, eks tajunnu kun sulle se sanottiin?
-No en, mut nyt se lukee täällä!! Eli, mulla on ADHD.

Vähän niin kun jossain elokuvassa, kun joku nainen epäilee suurta valheiden verkkoa ja lopussa ne kaikki epäilykset osoittautuukin todeksi ja olet katsojana monttu auki hämmennyksestä.
Kaikki se outo mikä mua pidätteli eikä ollut samaa kuin muissa, se kaikki valkeni. Ne asiat ei ollut mun syytä, kaikki ne illat jolloin kerta toisensa jälkeen lupasin itselleni, että teen huomenna asiat paremmin.
En voinut tehdä niitä paremmin, koska keskittymiskykyni on nolla, olen hyvin impulsiivinen, se, että suutun tai itken johtuu siitä etten ehdi miettimään asiaa vaan reagoin jo asioihin, samaan aikaan olen miettinyt jonkin toimen tai hetken jo valmiiksi päässäni enkä saa mitenkään kelkkaa kääntymään jos asiat muuttuvat, se jokin mikä ei antanut mun mennä lapsen kanssa ulos oli jumi, jumi joka johtuu neurologisesta poikkeavuudesta. Sain vastaukset kaikkeen jolloin pystyin olemaan vapaa.
Nyt kamppailen näiden asioiden kanssa, mutta ymmärrän miksi ja miten toimin, lääkityksellä sain suurimmat poikkeamat kuriin kuten impulsiivisuuden kun se tarvitsee laittaa kuriin, mielialat sekä muistin, sain muistin takaisin :D




Tämän blogin suosituimmat tekstit

adhd parisuhde

Mutta kun se haluaa, vai haluaako?

Ihmisen teoria?