Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2017.

Mutta kun se haluaa, vai haluaako?

Kuva
Tänään haettiin Essi Pepin kanssa päiväkodista pyörillä. Pyöräiltiin Moision uusien omakotitaloalueen läpi ja Peppi huusi.                  "Ihana piha ja siel on uima-allaski! Äiti mä haluisin, et meilläki ois uima-allas!" Mietin usein mitä lapsi tarvitsee ja mitä se haluaa. Aika usein tarpeet ja halut eivät kohtaa, miksi? Olen niitä vanhempia jotka haluaisivat antaa lapsilleen kaiken, mutta pienituloisena ja hetken järjen äänellä miettien tarvitseeko lapsi näitä haluttuja asioita siinä mielessä, että niistä tulee hyvä mieli ja sitä mietitään sitten vanhempana, että "voi äiti muistatko, kun silloin toivoin sitä Hooveria ja sain sen" Luultavasti ei. Ehkä tarve hankkia mitä lapsi haluaa on siinä, että lapsi ei jäisi paitsi tästä niin materiaalisesta yhteiskunnasta ja samalla ei kuuluisi porukkaan, koska ei omista jotain mitä muillakin on. Tämä porukkaan kuuluminen on aika iskostunut päähäni sen vuoksi, koska puolet ala-aste ajastani olin koulukiusattu. Ko

Kun kevät saapuu

Kuva
Kun sain oman diagnoosin tiesin, että en ole samanlainen kuin muut, mutta pelko siitä, että kuvittelen kaiken on kuitenkin vielä olemassa. En ajatellut, etten tule tapaamaan skeptisiä ihmisiä, koska monen mielestä olen aika selvä tapaus. Mutta , olen tavannut muutaman joka ihmettelee, koska kaikki näyttää päällisinpuolin toimivan. T monta kertaa sanoo, että kyllä sen huomaa kun hetken jostain mun kanssa juttelee! Toisaalta luojan kiitos, että olen jossain kohtaa tajunnut kiinnittää huomiota olemukseeni! Tänään epävarmuus palasi, oli aika siirtä psykiatrian puolelta perus terveydenhuollon lääkärille. Epävarmuus johtui tuosta lääkäristä joka oli noin 1,5 vuotta sitten sama joka sanoi, että ei näe mitään mieltä tutkia, kun olen tähänkin asti pärjännyt... Jep, en vain tiedä mitä on pärjääminen normaalisti? Ihmettelin miksi lääkäri ei määrännyt perus labra kokeita otettavaksi vaan halusi nähädä "lisä selvitysten vuoksi" Apua! Se vaan ei usko, et mulla on adhd, se ot

Häkkilintu

Kuva
Paljon puhutaan erityislasten perheistä, kuinka vaikeaa on tämä elämä.                                            ......Jokapäivä, taistelet........ Meidän tarinassa ei ole samanlaista lasta vielä löytynyt, ei samaa kokemusta. Kun lapsi suuttuu niin, että tavarat hajoilee, pieni 3 vuotias katsoo kyyneleet silmissä sohvalta kun lapsi lyö äitiä ja haukkuu huoraksi Joka päivä sanot ei kun lapsi haluaa tehdä jotain mikä on vaaraksi itselleen tai muille. Joka päivä taistelet vastaan lasta joka ei enää tunnu omalta vaan vieraalta, isolta, melkein 15 vuotiaalta? Miksi haistattelet kun pyydän laittamaan pipon päähän, miksi suutut kun kiellän syömästä karkkia, miksi lyöt kun kiellän ottamasta tavaraa toisen kädestä? Kaikki tämä on "normaalia" perheissä missä on erityislapsi jolla on adhd. Se mikä tekee meidän tarinasta erilaisen on pelko. Pelko tulla kotiin, kun kukaan ei ole kotona. Pelko siitä, että joku on meillä kotona ja odottaa lasta, että voi murhata tämän.

Canon eos1300D

Kuva
IHANAA! Luultavasti jo siitä saakka kun olen bloggaillut eli noin kymmenen vuotta on mulla ollut haave. Oi jospa mulla olis järkkäri millä ottaa tosta hetkestä kuva! Ennen kaikkea kun olen paikallisliikenteellä kulkenut koko lyhyen aikuisikäni on matkojen varrella tullut niin upeita maisemia ja paikkoja, että ne on jääneet mieleen. Välillä talojen välistä tulee niin kaunis valojen ja varjojen sarja, että ne haluaisi ikuistaa, mutta ikävä kyllä kun ottaa kuvan puhelimella on kuva aivan eri kun katsot silmällä sitä kohtaa mistä juuri otit kuva, Tänään sain vihdoin ja viimein käsiini ikioman järjestelmäkameran   Canon eos 1300D ja siihen perus objektiivi 18-55. En halunnut aloittaa heti automaattoasetuksella, koska pelko, että liian hyvää liian helpolla- koituisi kohtaloksi ja järkkäri jäisi vain "perus"kameraksi. Ei tullut kuvia ei, tuli räjähtäneitä pallosalamia muistuttavia kuvia.                               Luin uudestaan ja uudestaan termeistä (luetun ymmärtä

Mitä tapahtuu kun aikaa kuluu yhdeksän kuukautta?

Kuva
No ei ainakaan vauvoja! Yhdeksän kuukautta on kulunut siitä, kun viimeksi kirjoitin blogiini, sen piti olla viimeinen henkäys, koska olin niin saamaton tämän blogin kanssa ja olin turhautunut kun tämä blogi ei tuottanut haluttua tulosta eikä lukija määrää. En ollut tarpeeksi fokusoitunut mitä haluan kirjoittaa ja kopioin paljolti sitä mitä muut kirjoittivat eli tavaroista, kodista ja vaatteista. Miksi haluan jatkaa kirjoittamista? Koska nyt tiedän mistä ja mistä haluan kirjoittaa. Istun samassa paikassa missä aina kirjoitan.        Istun keittiön pöydänääressä josta näen ulos metsään ja etupihalle. Tässä on hyvä olla ja kirjoittaa kuinka olen kasvanut. Ennen Marraskuuta kaikki näytti niin epätoivoiselta. Epäonnistuin, kaikki asiat unohtui, en halunnut olla töissä enkä kotona. Asiat kasaantui T turhautui kun en saanut edes päiväkotilappuja täytettyä vaikka lupasin. Lupasin paljon muille ja lupasin joka ilta itselleni, että huomenna taas yritän vähän enemmän ja teen a